Terveelliset ruokatottumukset


Se mitä syöt näkyy sekä vyötäröllä että hampaissa. Terveellinen ja sopivasti ravitseva ruokavalio edistää koko kehon terveyttä ja pienentää lukuisten sairauksien riskiä, suun sairaudet mukaan lukien.

Terveyttä edistävä ruokavalio sisältää runsaasti kasvikunnan tuotteita eli kasviksia, marjoja, hedelmiä, palkokasveja ja täysjyväviljaa. Se suosii myös kalaa, kasviöljyjä ja kasviöljypohjaisia levitteitä, pähkinöitä ja siemeniä sekä rasvattomia ja vähärasvaisia maitovalmisteita. Vanha kunnon lautasmalli toimii edelleen hyvin.

Syö marjat, hedelmät ja vihannekset mieluiten kokonaisina. Koska mehut ovat happamampia, niiden runsas juominen aiheuttaa herkemmin hampaiden eroosiota eli kiilteen liukenemista.  Kokonaisten kasvisten ja marjojen pureskelu lisää myös syljen eritystä. Sylki suojaa hampaita huuhtelemalla niitä ja neutraloimalla suun happamuutta.

Hampaasi kiittävät, jos nautit kohtuudella sokerisia ja happamia tuotteita, sillä ne altistavat hampaiden reikiintymiselle ja eroosiolle. Esimerkiksi lisätyn sokerin määrä on hyvä pitää alle 10 %:ssa kokonaisenergiansaannista. 

Tee viisaita valintoja

    1. Syö säännöllisesti, 4‒6 kertaa päivässä.
    2. Älä napostele väliajoilla!
    3. Vältä sokerisia ja happamia tuotteita.
    4. Käytä ksylitolituotteita.
    5. Nauti kasviksia, hedelmiä ja marjoja useita kertoja päivässä.
    6. Syö täysjyväleipää ja -puuroa.
    7. Käytä leivälle kasvirasvalevitettä ja suosi kasviöljyjä.
    8. Syö kalaa ainakin kahdesti viikossa.
    9. Nauti rasvatonta maitoa tai piimää päivittäin, mutta juo janoon vettä.
    10. Valitse vähäsuolaisia elintarvikkeita.
    11. Liiku päivittäin ainakin puoli tuntia.

Lue lisää suomalaisista ravitsemussuosituksista.